Minä


Olen 25 vuotias 2 lapsen äiti. Olen lapsesta asti tykännyt leipoa ja pitkän, pitkän blogi tauon jälkeen ajattelin taas alkaa kirjoittamaan. Ennen kirjoitin omasta elämästä ja ajatuksista, mutta tällä kertaa keskityn ihan pelkästään leipomiseen ja eniten tietysti kakuista. Viime vuonna, 2016 innoistuin vielä lisää leipomisesta ja teinkin n. 20 kakkua vuoden sisällä + muut leiomiset. Leivon sen takia että voin ilahduttaa ja yllättää ystävät ja perheen. En ole siis ammattilainen tai leivo rahasta. Ihan omasta halusta ja lahjana ystäville ja perheelle. Kuten opettajani joku 10 vuotta sitten sanoi koulussa että olen luokkani ainoa joka haastaa itsensä, mutu menevät mistä aita on matalin ja minä aidan yli kunnolla. Vaikka ammattini ei ole ruokaan liittyvä nii silti pystyn hyödyntää oppejani sieltä asti. Suunittelu on kaiken A ja O! Ja juuri se että haastan itseni. tiedän että joku on vaikea tehdä, mutta yritän silti, jos ei onnistu nii voi voi. Kyllä pari kertaa kakut on lentänyt roskiin kun en ole ollut tyytyväinen. Itsellä kun ei ole varaa tehdä mitää harjottelukakuja. Opiskelen tällä hetkellä taas ja tällä kertaa alani on merkonomi. Sen jälkeen ajattelin vielä visualistiksi opiskella, vaikkakin kondiitori kiinnostaisi, mutta astman takia en hakenut paikkaa silloin 16 kesäsenä. Minulla on myös esimerkiksi lukihäiriö jotenka olkaa armollisia mulle, jos/kun sattuu kirjotusvirheitä :)


- Liljuska

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Macaronien täytteet: Mansikka, vadelma, pätkis ja salmiakki.

Kreemit/täytteet kakkuun

Mansikka-mustikka pavlova